Viimeinen blogiteksti

Istun lentokoneessa ja olotila on sangen haikea. (Todellisia fiiliksiä ja olotilaa en halua edes alkaa kuvailemaan) Lähes kolme viikkoa reissaamista ja maailmalla oloa takana ja nyt olisi edessä paluu arkeen. Veikkaan, että kestää hetken palautua normaaliin arkeen. 

Todella erilainen fiilis istua koneessa nyt, kuin 20.3. lähtöpäivänä Lappeenrannan lentokentällä

Ruuhkaa Malagan kentällä

Niin se Norwegian vie tämän tytön pois Espanjan maaperältä ja kohti kotia

Sanat eivät riitä kertomaan...

Ensimmäinen konkreettinen asia mikä hirvittää on tuo Suomen ilmasto kun saavun tuonne Helsinki-Vantaalle. Lähtiessä kuulutettiin, että lämpötila perillä +2 astetta. Siis +2?! Minä läksin juuri tuolta +20 asteen lämpötiloista ja auringosta. Parhaimmillaan lämpötila oli päivällä mittarissa jopa +32 astetta. Totuin siihen, että voin mennä lenkille pelkässä topissa ja capreissa. Siihen, että juoksulenkkareiden alla on pelkkä lämmin asfaltti, ei tarvitse miettiä, että kastuuko lenkkarit loskassa ensimmäisellä 5 metrillä, vai vasta seuraavalla 50 metrillä. Ulosmentäessä tärkeintä on muistaa laittaa aurinkorasvaa, eikä se että muistaa laittaa päälle takin lisäksi kenties pipon ja hanskat.. Yrfm! 
 

Vaikka paljon tuli nähtyä ja koettua, niin silti paljon jäi myös vielä näkemättä ja kokematta. Yleensä kun on ollut pari viikkoa lomalla vaikka etelässä, niin alkaa jo kaivata kotiin. Tällä kertaa, minä en kaipaa kotiin. Ainoa, mitä kaipaan, ovat rakkaat lapseni ja se että saan heidät syliin ja viereen ja halata. Kertoa, että äiti rakastaa eikä pelkästään kertoa mikä nyt on onnistunut Skypenkin välityksellä, vaan myös osoittaa sen. Kommunikointi ystäviin ja perheeseen on onnistunut kyllä vaikka maailmalla onkin ollut, joten sellaista koti-ikävää ei niinkään ole. Toki tällä hetkellä koneessa istuessani, odotan kyllä sitä kovin, että rakas serkku on vastassa kentällä ja tulee minua Helsinki-Vantaalta hakemaan. Olisi sangen ikävää reissata kotimaassa ne viimeiset reilu parisataa kilometriä, että pääsee takaisin kotiin. 

Mutta tällainen reissu oli tämä lähes kolmen viikon irtiotto ja Eurooppa Tournee. Hyvin paljon kokemuksia ja tunteita mahtui näihin viikkoihin. Monta maata, Saksa, Sveitsi, Ranska ja Espanja. Monta tuntia lentokoneessa, satoja kilometrejä junassa, tuhansia kilometrejä henkilöautossa, ikimuistoinen viikko Saksassa, parit hevifestarit, Euroopan suurimmat vesiputoukset, linnavierailu Saksassa, navigaattorin aiheuttamat melko ikimuistoiset kommellukset, pyörtyminen Ensiferumin keikalla, itsensä ylittämistä liikunnallisissa suorituksissa, uusi juoksuaikaennätys joka tuli tehtyä Fuengirolan rantakadulla, huikea patikointi kokemus Juanar-vuorelle, perusarkea Espanjassa, esimerkiksi terassikalustein öljyämistä… Veikkaan, että osa tästä kaikesta iskee omaan tajuntaan vasta viivellä ja lukuisten valokuvien kautta, joita tuttuun tapaani on taas otettu tuhansia ja tuhansia. 

Kiitos teille ketkä blogia olette jaksaneet lukea, koska kuten arvelinkin, matkan varrella tuli vastaan niin paljon kaikkea, että en tiedä mistä olisin halukkaille kertonut ja olisin joutunut kertomaan samat asiat moneen kertaan, joten itselleni sekä teille muille on helpompaa, että suurin osa matkakuulumisista ja valokuvista löytyy täältä. Jos joku olisi viime heinäkuun lopulla ennustanut, millaisen reissun olen nyt saanut kokea, niin hulluna olisin pitänyt. Nähtäväksi jää, oliko tämä kokonaisuudessaan Once in a Lifetime-kokemus ja elämä jatkuu, vai minne se tie sitten kenties vie seuraavaksi. Aika näyttää, nyt seuraavana etappina laskeutuminen Helsinki-Vantaalle.

Patikointi Juanar-vuorelle

Lauantaina meillä oli sitten tarkoitus lähteä patikoimaan Marbellan lähelle Juanar-vuorelle. Tarkoitus oli herätä klo 8 ja painua ovesta ulos klo 9, mutta  niin se vaan venähti ja auto saatiin tallista ulos vasta hiukan ennen kello yhtätoista. No onneksi säätila täällä on hiukan laskenut, eli luvassa oli vain noin parinkymmenen asteen tienoilla olevia lämpötiloja, eli vaikka patikointi venyikin iltapäivään, niin lämpötila tuskin tulisi nousemaan aivan sietämättömäksi.

Itse en aiemmin ole tällaista näin mittavaa patikointia tehnyt ja hiukan jännitti, että kuinka tulen selviytymään ja varsinkin kun tiedossa oli, että maasto ja reitti on paikkapaikoin melko rankka. Mutta uskoin kyllä, että oma kunto ja motivaatio riittää perille asti.

Auto vietiin läheisen kauppakeskuksen parkkipaikalle ja siitä lähdettiin matkaan. Vajaa pari kilometriä kesti ennen kuin pääsi oikeastaan kokonaan pois sivistyksestä ja asfaltilta. Koko ajan pystyi tosin erittäin kaukana häämöttävän määränpään näkemään ja tuntui huimalta, että tuonneko minä olen tosiaan menossa ja kuinka minä mahdan jaksaa. Mutta jalka nousi reippaasti, eikä askel painanut. Matkalla tuli vastaan jo niitä reippaita, ketkä olivat varmasti saaneet itsensä aamulla ulos jo hyvissä ajoin ja päässeet lähtemään silloin kun oli ollut puhe. Mutta meitä se ei haitannut vaikka aikataulu venyi, mikä sitä nyt oli kiire valmiissa maailmassa. 

Määränpää häämöttää kaukaisuudessa

Tällaisia polkuja sitä tuli tallattua. Onnea oli kunnon lenkkarit.

Ensimmäinen taukopaikka ja sen maisemat

Aikamoinen pääsiäisvaellus siellä kyllä tosiaan oli menossa ja useampi koirakin tuli matkalla vastaan. Ensimmäinen breikki pidettiin reilun 3 kilometrin patikoinnin jälkeen maisemia ihastellen ja hiukan tankaten ja toinen sitten kun matkaa oli taitettu reilu 7 kilometriä ja edessä oli enää pahin ja rankin nousu. Toisen taukopaikan maisemat olivat huikeat, samoin itse taukopaikkakin. Kun siinä istui hiukan evästä syöden niin mieli kyllä lepäs ja tunsi itsensä jo aika voittajaksi.   Selän takana toki häämötti vielä se lopullinen päämäärä ja loppukoettelemus. Tässä vaiheessa oli pakko myös luovuttaa ja laittaa kamera repun taskuun, koska jotta pääsisi viimeiset metrit perille, niin oli pakko ottaa molemmat kädet avuksi, eikä enää pystynyt paljon maisemia kuvailla. Muutama ärräpää ehkä saattoi tulla, kun meinasi kenkä hiukan lipsua ja hiki alkoi valua, mutta loppujen lopuksi nousi oli kuitenkin ihan suht iisi, osittain toki johtuen myös kohonneesta kunnostani. Juanarin huipulla se vasta voittajafiilis sitten tulikin. Olin katsonut muiden matkaajien Youtube-videoita tuolta huipulta ja vain haaveillut, että olisihan se itsekin kiva sinne mennä. 

Toinen taukopaikka ja lopullinen päämäärä häämöttää jo huomattavasti lähempänä kuin lähtiessä

Toinen taukopaikka. Tuonne ylös kivuttiin pitämään evästaukoa.

Päämäärä saavutettu. 

Maisemat huipulta, ja huipulla myös hiukan tuulee. 

Suhteellisen korkealla ollaan

Viimeiset metrit huipulle olivat ne haasteellisimmat

Matka alas alkakoon

Hassu twisti tässä on se, että meillä patikointia tuli edestakaisin reilu 17 kilometriä ja kokonaisnousua noin kilometri. Toki Juanarin voi valloittaa myös hiukan helpommin ja tulla autolla lähes perille saakka ja käydä hiukan alempana olevalla näköalatasanteella ja kavuta sitten vain se loppurutistuksen ken jaksaa. Mutta meillä tämä oli kunnon patikointi ja otimme myös asian liikunnan ja itsensä voittamisen kannalta. Ja vaikka aamulla tuli laitettua aurinkorasvaa, niin hien myötä ne taisi valua sinne vuoristopurojen joukkoon ja ihoon tuli aika pahat palovammat, että kotiin tuliaisina iho on ensin punainen kuin keitetyllä ravulla ja sen jälkeen saattaa lähteä nahka. Tosin onneksi on hyvät aineet millä koittaa hoitaa palanutta ihoa, mutta aika pahasti menin itseni kärventämään, niin selästä kuin myös sääristä, jotka eivät yleensä edes rusketu. Mutta sitä se noin 5h auringossa olo sitten teetti. Juanarin-valloituksen muistot siis jäävät ihoon kyllä pitkäksikin aikaa ja veikkaan että rusketusrajat näkyvät vielä loppukesästäkin. Mutta hienoa oli patikoida ja tätä haluan ehdottomasti tehdä joskus lisää. Olen koukussa. 

Tuolla kaukana korkealla sitä oltiin. Välillä pitää pysähtyä katsomaan taaksepäin, jotta voi todeta missä on ollut, mitä on saavuttanut ja voi jatkaa hyvillä mielin matkaa

Hienot maisemat jää taakse, laskeutuminen sivistykseen

50 Shades of Grey

Kun on päätynyt lukemaan kaikki 50 Shades of Grey kirjasarjan kolme kirjaa, niin on aika loogista, että haluaa sitten myös mennä katsomaan elokuvateatteriin kyseistä kirjasarjaa koskevan elokuvan. Suomessahan elokuva tuli ensi-iltaan jo 13.2. mutta en sitä silloin oikean seuran puutteen vuoksi päätynyt katsomaan ja se sitten vain jäi ja jäi ja jäi. 

No Suomessahan oli viimeiset esitykset jo ennen reissuun lähtöä, mutta jes, täällä Espanjassa sen sijaan kyseinen elokuva vielä pyöri ja onneksi alkuperäisversionakin espanjankielisillä tekstityksillä. Kun torstai-ilta meni Ressun&Jussin keikalla niin alunperin perjantaille suunniteltu patikointi Juanar-vuorelle siirrettiin lauantaille ja elokuviin meni siirrettiin lauantailta perjantaille. Esitys meni tuolla jossain Malagan lähistöllä ja sinne sitten ajettiin iltapäivällä klo 14.40 näytökseen. Hiukan kyllä minulle maalailtiin piruja seinille, että ehkä pitkänä perjantaina lippuluukulla on niin suuret jonot, että ei keretä siihen näytökseen, tai sitten koko alkuperäisversionäytöstä ei edes ole. 

No saatiin liput ostettua ja elokuvasaliin löydettiin. On muuten aika kiva elokuvateatteri, hiukan isomman kokoluokan paikka kuin vaikka Imatralla tai Lappeenrannassa. No siinähän kävi sitten niin, että saatiin ihan privattielokuvanäytös, koska olimme ainoat katsojat. Romanttinen minäni tietysti laski leikkiä, että on se kiva kun varta vasten Suomesta kun tulen tänne asti leffaa katsomaan, niin hienosti minulle järjestetty ihan yksityisnäytös ja varattu koko sali vain meille. Mutta juu, yksi once in a lifetime-kokemus lisää, sillä koskaan en aiemmin ole ollut ilman muuta yleisöä elokuvateatterissa ja tuskin ihan heti tulen olemaankaan.

Pari sanaa sitten itse leffasta, eli tosiaan kaikki kolme kirjaa olen lukenut ja mietin että mitä kaikkea tuossa leffassa sitten oikeasti on, koska yhteen elokuvaan ei koko tarinaa voi saada tungettua. No niinhän se oli, että elokuvassa oli mielestäni vain aika pintaraapaisu koko kokonaisuutta ja tosiaan itse ainakin jatko-osaa ja niitä suurempia juonenkäänteitä vielä valkokankaalle odotellessa.

Ja vaikka kuinka on ollut mediassa, että jatko-osat olisivat vaarassa ja vaakalaudalla, niin tuskin tämmöisen kohun saanutta leffaa jätetään vailla niitä jatko-osia.

Ressu&Jussi Iskelmä Baari Fuengirola

Jotta edes kerran täällä Espanjassa tulisi illemmallakin käytyä hiukan ihmisten ilmoilla, niin torstai-iltana lähdettiin sitten katsomaan ja kuuntelemaan Ressua&Jussia Fuengirolan Iskelmäbaariin. Jo ennen paluulennon varaamista, olin bongannut, että he olisivat Fugessa keikalla pääsiäisenä, samoin kuin myös Lauri Tähkä, mutta eritoten tuo Ressu&Jussi houkutteli. Ja kun sitten päädyin viettämään vielä pääsiäspyhiä täällä ja kerran oli mahdollisuus heitä mennä katsomaan ja fiilistelemään, niin olihan se lähestulkoon pakko.  Onhan sitä tullut muutaman kerran Singstaria pelatessa hoilattua Prinsessa kappaletta ja 90-luvulla tuli maakuntakirjaston musiikkiosastolta Ressun cd-levyä lainailtua. 

Niinhän ne tuli kummankin miehen kaikki hittibiisit männävuosilta, sekä myös uusiakin biisejä. Kaikenkaikkiaan biisejä neljältä eri vuosikymmeneltä. Jokainen biisi oli entuudesta tuttu, ja vaikka siellä eturivissä ei tullutkaan bailattua, eikä tämä keikka myöskään vienyt jalkoja kirjaimellisesti alta, niin mukava ilta oli ja kiva oli käydä hiukan tuulettumassa.Takaisin kävelymatkalla oli kiva koukata rantakadun kautta ja ainakin vielä kerran haistella merta ja kuunnella sen kohinaa.

Patikointi Mijaksen kylään

Olin jo pari päivää sitten ajatellut, että yhtenä ohjelma numerona täällä Aurinkorannikolla ollessani voisi olla patikointi Mijaksen kylään ja sitten tulla sieltä sitten bussilla alas. Alkuperäinen tarkoitus oli patikoida jo keskiviikkona, mutta tiistai-illan juoksu ja markkinat samana päivänä veivät jo suurimmat voimat ja keskiviikosta tuli sitten enemmän asioiden hoitopäivä, eli omaa arkea. Vaikka täällä reissussa ollaankin, niin pitää ne silti laskut maksaa, veroilmoitukset täyttää, sähköpostit lukea, hiukan töitä miettiä jne. Keskiviikko meni siis ihan arkisissa merkeissä.

Mutta torstaina sitten aamusta heti oli jo fiilis ihan eri ja pakkasin repun valmiiksi ja läksin kohti Mijasta. Etukäteen olin taas saanut reittiohjeet, jotka olin koettanut painaa muistiini, samoin reittiä oli katsottu myös googlemapsin kautta, jotta on hiukan nähnyt miten reitti mutkittelee. Luottavaisin ja iloisin mielin läksin aurinkoisena päivänä kohti Mijasta. 

Kamera oli kovassa käytössä heti alusta asti ja vain muutaman sadan metrin päästä lähtöpisteestä saattoi kuvata kukkaniittyjä ja pienimuotoista maanviljelyä. Koko matka on lähestulkoon nousua, joten tahtin piti pysyä maltillisena, ettei voimat lopu kesken kaiken. Kamera on kyllä hyvä hidastin, sillä silloin useimmiten on pakko pysähtyä, jotta saa kuvan räpsästyä. Toki olen harjaantunut myös siinä, että pystyn ottamaan ihan julkaisukelposia kuvia myös ns. lennosta, tai tässä tapauksessa vain liikkeessä. 

Kyllä näissä maisemissa kelpaa kuljeskella

Kas, hevosia. Ihan vapaana tässä samalla reitillä mitä pitäisi kulkea.

Korkeuseroja, niitä täällä riittää

Matkalla Mijakseen tuli vastaan myös hevosia. Ensimmäiset joita tapasin, olivat kiltisti aitauksessaan, mutta seuraavat jotka kauempaa katsottuna näyttivät olleen kuin niityllä, olivatkin ihan vapaina ihan siinä minun oman reittini varrella. Kilttejä hevosia ne ainakin näin ihan vain ohikulkijalle olivat. 

Millähä todennäköisyydellä olisin saanut tuosta itselleni kulkupelin alle loppumatkaksi?

Reitti Mijakseen oli kulki ylempänä erään asuinalueen läpi ja välillä tuntui että olenkohan ihan oikeassa paikassa menossa oikeaan suuntaan, kun tieni kulki mutkitellen siellä ja täällä ja välillä tuntui kun näkyi ajokielto merkkejä ja umpikujia, että ei täältä voi perille päästä ja koetin hiukan tutkailla ympärille, että mistä oikea reitti voisi kulkea, mutta eteenpäin vain kuitenkin pääsin ja lopulta saavutin ns. isomman tien, jotka pitkin autot kulkevat Mijakseen. 

Mijaksen kylä oli kyllä erittäin mukava ja nähtävää riitti. Kaiken kaikkiaan patikointia tuli reilu 7km, johon kului aikaa puolitoista tuntia kuvaustaukoineen ja muutamaan työpuheluun vastaamiseen. On muuten hassua miten helposti ihmiset menevät hämilleen kun puhelimeen vastatessa kertoo, että en ole ihan kartalla mitä Suomessa ja työpaikalla meneillään, koska olen paraikaa Espanjassa ja juuri nyt patikoimassa täällä pitkin vuoristoja. Mutta tosiaan, niin tämä reissu on kyllä osoittanut myös sen, että niitä töitä pystyy kyllä tekemään lähes missä vain, kunhan on toimivat puhelin ja nettiyhteydet. (Silloin tuolla Saksanmaalla kun ei ollut toimivia nettiyhteyksiä, niin senkin kyllä huomasi kuinka se vaikeutti asioiden hoitoa) 

Pilvet sangen alhaalla

Maisemaa Mijaksen näköalatasanteelta

Mijaksessa oli ihanan vehreätä

Noi maisemat! Kyllä näitä kelpais toistekin ihailla

Mijaksen kirkko

Kirkkoa sisältäpäin. Ihana "kallio"-kappeli ja intiimin pieni

Matkamuistomyymälä Mijaksessa

Mijaksessa vierailin perusturistinähtävyydet ja ihailin näköalapaikalla maisemia. Kävin myös tutustumassa vanhaan härkätaisteluareenaan ja Mijaksessa söin myös elämäni ensimmäiset churrot kera iltapäiväkahvin. Myöskin reissun ainoat pienet tuliaisostokset suoritin Mijaksessa. Huomasin kyllä tuolla Mijaksessa ollessani, että en oikein ollut osannut asennoitua tähän reissuun lomana ja sillä mielin että esim tulisiaisia kamalasti hankkisin. Itselleni pääasia oli kaikki kokemukset ja tuo matkaseura ja yhdessä vietetty aika. 

Vanha härkätaisteluareena ulkoapäin

Jalo eläin

Härkätaisteluareenan katsomosta

Aukio Mijaksessa

Aasi-takseja. Näistä aaseista Mijas on kaiketi myös aika tunnettu. Ainakin matkamuistomyymälöiden tarjonnasta päätellen

Iltapäiväkahvin paikka

Churroja ja iltapäiväkahvit

Aasi-taksi

Mutta Mijas oli kyllä käymisen arvoinen paikka ja bussillakaan ei tarvinnut selvitä takaisin, sillä sain ihan autokyydin takaisin. Kuvia tuli räpsittyä (täältäkin) vaikka millä mitalla. Mahdollisessa seuraavalla kerralla, ei sitten ehkä tarvitse enää ihan kaikkia samoja juttuja kuvailla.