Viimeinen blogiteksti

Istun lentokoneessa ja olotila on sangen haikea. (Todellisia fiiliksiä ja olotilaa en halua edes alkaa kuvailemaan) Lähes kolme viikkoa reissaamista ja maailmalla oloa takana ja nyt olisi edessä paluu arkeen. Veikkaan, että kestää hetken palautua normaaliin arkeen. 

Todella erilainen fiilis istua koneessa nyt, kuin 20.3. lähtöpäivänä Lappeenrannan lentokentällä

Ruuhkaa Malagan kentällä

Niin se Norwegian vie tämän tytön pois Espanjan maaperältä ja kohti kotia

Sanat eivät riitä kertomaan...

Ensimmäinen konkreettinen asia mikä hirvittää on tuo Suomen ilmasto kun saavun tuonne Helsinki-Vantaalle. Lähtiessä kuulutettiin, että lämpötila perillä +2 astetta. Siis +2?! Minä läksin juuri tuolta +20 asteen lämpötiloista ja auringosta. Parhaimmillaan lämpötila oli päivällä mittarissa jopa +32 astetta. Totuin siihen, että voin mennä lenkille pelkässä topissa ja capreissa. Siihen, että juoksulenkkareiden alla on pelkkä lämmin asfaltti, ei tarvitse miettiä, että kastuuko lenkkarit loskassa ensimmäisellä 5 metrillä, vai vasta seuraavalla 50 metrillä. Ulosmentäessä tärkeintä on muistaa laittaa aurinkorasvaa, eikä se että muistaa laittaa päälle takin lisäksi kenties pipon ja hanskat.. Yrfm! 
 

Vaikka paljon tuli nähtyä ja koettua, niin silti paljon jäi myös vielä näkemättä ja kokematta. Yleensä kun on ollut pari viikkoa lomalla vaikka etelässä, niin alkaa jo kaivata kotiin. Tällä kertaa, minä en kaipaa kotiin. Ainoa, mitä kaipaan, ovat rakkaat lapseni ja se että saan heidät syliin ja viereen ja halata. Kertoa, että äiti rakastaa eikä pelkästään kertoa mikä nyt on onnistunut Skypenkin välityksellä, vaan myös osoittaa sen. Kommunikointi ystäviin ja perheeseen on onnistunut kyllä vaikka maailmalla onkin ollut, joten sellaista koti-ikävää ei niinkään ole. Toki tällä hetkellä koneessa istuessani, odotan kyllä sitä kovin, että rakas serkku on vastassa kentällä ja tulee minua Helsinki-Vantaalta hakemaan. Olisi sangen ikävää reissata kotimaassa ne viimeiset reilu parisataa kilometriä, että pääsee takaisin kotiin. 

Mutta tällainen reissu oli tämä lähes kolmen viikon irtiotto ja Eurooppa Tournee. Hyvin paljon kokemuksia ja tunteita mahtui näihin viikkoihin. Monta maata, Saksa, Sveitsi, Ranska ja Espanja. Monta tuntia lentokoneessa, satoja kilometrejä junassa, tuhansia kilometrejä henkilöautossa, ikimuistoinen viikko Saksassa, parit hevifestarit, Euroopan suurimmat vesiputoukset, linnavierailu Saksassa, navigaattorin aiheuttamat melko ikimuistoiset kommellukset, pyörtyminen Ensiferumin keikalla, itsensä ylittämistä liikunnallisissa suorituksissa, uusi juoksuaikaennätys joka tuli tehtyä Fuengirolan rantakadulla, huikea patikointi kokemus Juanar-vuorelle, perusarkea Espanjassa, esimerkiksi terassikalustein öljyämistä… Veikkaan, että osa tästä kaikesta iskee omaan tajuntaan vasta viivellä ja lukuisten valokuvien kautta, joita tuttuun tapaani on taas otettu tuhansia ja tuhansia. 

Kiitos teille ketkä blogia olette jaksaneet lukea, koska kuten arvelinkin, matkan varrella tuli vastaan niin paljon kaikkea, että en tiedä mistä olisin halukkaille kertonut ja olisin joutunut kertomaan samat asiat moneen kertaan, joten itselleni sekä teille muille on helpompaa, että suurin osa matkakuulumisista ja valokuvista löytyy täältä. Jos joku olisi viime heinäkuun lopulla ennustanut, millaisen reissun olen nyt saanut kokea, niin hulluna olisin pitänyt. Nähtäväksi jää, oliko tämä kokonaisuudessaan Once in a Lifetime-kokemus ja elämä jatkuu, vai minne se tie sitten kenties vie seuraavaksi. Aika näyttää, nyt seuraavana etappina laskeutuminen Helsinki-Vantaalle.