torstai 2. huhtikuuta 2015

Ressu&Jussi Iskelmä Baari Fuengirola

Jotta edes kerran täällä Espanjassa tulisi illemmallakin käytyä hiukan ihmisten ilmoilla, niin torstai-iltana lähdettiin sitten katsomaan ja kuuntelemaan Ressua&Jussia Fuengirolan Iskelmäbaariin. Jo ennen paluulennon varaamista, olin bongannut, että he olisivat Fugessa keikalla pääsiäisenä, samoin kuin myös Lauri Tähkä, mutta eritoten tuo Ressu&Jussi houkutteli. Ja kun sitten päädyin viettämään vielä pääsiäspyhiä täällä ja kerran oli mahdollisuus heitä mennä katsomaan ja fiilistelemään, niin olihan se lähestulkoon pakko.  Onhan sitä tullut muutaman kerran Singstaria pelatessa hoilattua Prinsessa kappaletta ja 90-luvulla tuli maakuntakirjaston musiikkiosastolta Ressun cd-levyä lainailtua. 




Niinhän ne tuli kummankin miehen kaikki hittibiisit männävuosilta, sekä myös uusiakin biisejä. Kaikenkaikkiaan biisejä neljältä eri vuosikymmeneltä. Jokainen biisi oli entuudesta tuttu, ja vaikka siellä eturivissä ei tullutkaan bailattua, eikä tämä keikka myöskään vienyt jalkoja kirjaimellisesti alta, niin mukava ilta oli ja kiva oli käydä hiukan tuulettumassa.Takaisin kävelymatkalla oli kiva koukata rantakadun kautta ja ainakin vielä kerran haistella merta ja kuunnella sen kohinaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti