Patikointi Juanar-vuorelle

Lauantaina meillä oli sitten tarkoitus lähteä patikoimaan Marbellan lähelle Juanar-vuorelle. Tarkoitus oli herätä klo 8 ja painua ovesta ulos klo 9, mutta  niin se vaan venähti ja auto saatiin tallista ulos vasta hiukan ennen kello yhtätoista. No onneksi säätila täällä on hiukan laskenut, eli luvassa oli vain noin parinkymmenen asteen tienoilla olevia lämpötiloja, eli vaikka patikointi venyikin iltapäivään, niin lämpötila tuskin tulisi nousemaan aivan sietämättömäksi.

Itse en aiemmin ole tällaista näin mittavaa patikointia tehnyt ja hiukan jännitti, että kuinka tulen selviytymään ja varsinkin kun tiedossa oli, että maasto ja reitti on paikkapaikoin melko rankka. Mutta uskoin kyllä, että oma kunto ja motivaatio riittää perille asti.

Auto vietiin läheisen kauppakeskuksen parkkipaikalle ja siitä lähdettiin matkaan. Vajaa pari kilometriä kesti ennen kuin pääsi oikeastaan kokonaan pois sivistyksestä ja asfaltilta. Koko ajan pystyi tosin erittäin kaukana häämöttävän määränpään näkemään ja tuntui huimalta, että tuonneko minä olen tosiaan menossa ja kuinka minä mahdan jaksaa. Mutta jalka nousi reippaasti, eikä askel painanut. Matkalla tuli vastaan jo niitä reippaita, ketkä olivat varmasti saaneet itsensä aamulla ulos jo hyvissä ajoin ja päässeet lähtemään silloin kun oli ollut puhe. Mutta meitä se ei haitannut vaikka aikataulu venyi, mikä sitä nyt oli kiire valmiissa maailmassa. 

Määränpää häämöttää kaukaisuudessa

Tällaisia polkuja sitä tuli tallattua. Onnea oli kunnon lenkkarit.

Ensimmäinen taukopaikka ja sen maisemat

Aikamoinen pääsiäisvaellus siellä kyllä tosiaan oli menossa ja useampi koirakin tuli matkalla vastaan. Ensimmäinen breikki pidettiin reilun 3 kilometrin patikoinnin jälkeen maisemia ihastellen ja hiukan tankaten ja toinen sitten kun matkaa oli taitettu reilu 7 kilometriä ja edessä oli enää pahin ja rankin nousu. Toisen taukopaikan maisemat olivat huikeat, samoin itse taukopaikkakin. Kun siinä istui hiukan evästä syöden niin mieli kyllä lepäs ja tunsi itsensä jo aika voittajaksi.   Selän takana toki häämötti vielä se lopullinen päämäärä ja loppukoettelemus. Tässä vaiheessa oli pakko myös luovuttaa ja laittaa kamera repun taskuun, koska jotta pääsisi viimeiset metrit perille, niin oli pakko ottaa molemmat kädet avuksi, eikä enää pystynyt paljon maisemia kuvailla. Muutama ärräpää ehkä saattoi tulla, kun meinasi kenkä hiukan lipsua ja hiki alkoi valua, mutta loppujen lopuksi nousi oli kuitenkin ihan suht iisi, osittain toki johtuen myös kohonneesta kunnostani. Juanarin huipulla se vasta voittajafiilis sitten tulikin. Olin katsonut muiden matkaajien Youtube-videoita tuolta huipulta ja vain haaveillut, että olisihan se itsekin kiva sinne mennä. 

Toinen taukopaikka ja lopullinen päämäärä häämöttää jo huomattavasti lähempänä kuin lähtiessä

Toinen taukopaikka. Tuonne ylös kivuttiin pitämään evästaukoa.

Päämäärä saavutettu. 

Maisemat huipulta, ja huipulla myös hiukan tuulee. 

Suhteellisen korkealla ollaan

Viimeiset metrit huipulle olivat ne haasteellisimmat

Matka alas alkakoon

Hassu twisti tässä on se, että meillä patikointia tuli edestakaisin reilu 17 kilometriä ja kokonaisnousua noin kilometri. Toki Juanarin voi valloittaa myös hiukan helpommin ja tulla autolla lähes perille saakka ja käydä hiukan alempana olevalla näköalatasanteella ja kavuta sitten vain se loppurutistuksen ken jaksaa. Mutta meillä tämä oli kunnon patikointi ja otimme myös asian liikunnan ja itsensä voittamisen kannalta. Ja vaikka aamulla tuli laitettua aurinkorasvaa, niin hien myötä ne taisi valua sinne vuoristopurojen joukkoon ja ihoon tuli aika pahat palovammat, että kotiin tuliaisina iho on ensin punainen kuin keitetyllä ravulla ja sen jälkeen saattaa lähteä nahka. Tosin onneksi on hyvät aineet millä koittaa hoitaa palanutta ihoa, mutta aika pahasti menin itseni kärventämään, niin selästä kuin myös sääristä, jotka eivät yleensä edes rusketu. Mutta sitä se noin 5h auringossa olo sitten teetti. Juanarin-valloituksen muistot siis jäävät ihoon kyllä pitkäksikin aikaa ja veikkaan että rusketusrajat näkyvät vielä loppukesästäkin. Mutta hienoa oli patikoida ja tätä haluan ehdottomasti tehdä joskus lisää. Olen koukussa. 

Tuolla kaukana korkealla sitä oltiin. Välillä pitää pysähtyä katsomaan taaksepäin, jotta voi todeta missä on ollut, mitä on saavuttanut ja voi jatkaa hyvillä mielin matkaa

Hienot maisemat jää taakse, laskeutuminen sivistykseen