torstai 19. maaliskuuta 2015

B&B Pension Heideweg

Ne ketkä ovat katsoneet Gilmoren tyttöjä ja muistavat Lorelain ja Roryn roadtripin B&B kokemuksen, niin täytyy sanoa, että tämä on kyllä sitten aivan toisesta äärilaidasta. Pariskunta joka paikkaa pyörittää, on todella ihastuttava. Emännän tapasin illalla kun tulin ja isännän nyt aamulla. Paikka on todella siisti ja rauhallinen. Juuri sopiva paikka, kun tänne matkustaa vaikka illan suussa kuten minä tein ja jatkaa näin aamusta sitten matkaa. Muistan kun varausta tein, että varauksen sai tehdä joko aamupalalla tai ilman. Itse otin aamupalan kanssa, niin eipähän tarvitse sitten miettiä mistä hakea syömistä jne. Ja voin sanoa, että aamupalasta kannatti se 5€ maksaa. Minulle oli katettu oma pieni pöytä, jossa oli kaikki valmiina. Näillä eväillä varmasti jaksaa junassa Saksan halki matkata. Isännän kanssa tuossa harmiteltiin, että kun ensi viikolla tuo reitti Lappeenrannasta Weezeen loppuu. Heille kuitenkin aika hyvä asiakasvirta on Lappeenrannasta tänne tullut, lähinnä venäläisiä. Nytkin tullessa kone oli muutamaa paikkaa lukuunottamatta täysi. Mutta jos joku tänne päin meinaa eksyä ja tarvitsee paikkaa, jossa yöpyä niin voin suositella. Itselleni ainakin erittäin mieluinen kokemus. Nyt rinkka selkään ja kohti juna-asemaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti