Matkailu avartaa, varsinkin jos asiat ei mene kuten Strömsössä

Useimmat tietää, että minä puhun aika paljon. No koetappa pitää blogia, tekstiä tulisi enemmän kuin jaksatte lukea. Pakko jotain karsia, koetetaan kertoa vain merkittävimmät jutut ja siltikin pituus alkaa päätä huimaamaan. Eilen 19.3. tosiaan oli matkustuspäivä Weezestä Düsseldorfin kautta Sveitsiin Baseliin ja majapaikkaan. Hornbergiin Saksaan. Junamatka meni ihan hyvä ja siinä vaiheessa kun olin onnistuneesti ja ajoissa saanut junanvaihdon tehtyä ja istuin ICE1107 junassa kohti Sveitsin Baselia, ajattelin että voin huokaista helpotuksesta, koska yksin reissaamisen etapit loppuu siihen ja matkaseura täydentyy sitten Baselin asemalla. Voi kuinka meninkään huokaisemaan helpotuksesta liian aikaisin…

1/4 Weezen asema. 2/4 Asemalla ollaan vaan ja hengaillaan... 3/4 Pikavisiitti Düsseldorfin asemalla 4/4 Ja matka jatkuu...

Junamatka sujui hyvin ja nopeasti, vaikkakin jouduin tulli-ihmisten tenttaamaksi, että mistä tulossa ja minne menossa ja miksi jne. Randomisti valitsivat junasta ihmisiä tentattavaksi. Junamatkan aikana tuo matkaseurani ilmoitti, että hän ei ole vielä junan saapuessa Baselissa, vaan pari tuntia on varmaan mitä hän on minun aikataulua jäljessä. (Ajoi siis kahdessa vuorokaudessa n. 2000km Espanjasta) Ajattelin tuossa vaiheessa, että eipä se nyt haittaa, kyllähän sen pari tuntia voi odotella. Baselissa otin sitten rinkan selkään, joka muuten painoi kaiken kaikkiaan reilu 20kg, ja läksin kohti Reiniä, koska kun kerran Sveitsissä Baselissa oltiin, niin pitihän se käydä siellä hiukan kuljeskelemassa. Rinkka painoi selkää aika vietävästi, huomaa että selkä ei ihan parhaassa kuosissa (osaa tietää mitä selälle tapahtui viime viikolla…) Mutta niin sitä vain tuli rinkka selässä taivallettua. Fiilis Rein joen laidalla oli aika huikea. Siellä oli paljon paikallisia nauttimassa virvokkeita ja kuuntelemassa musiikkia, osa oli lenkillä, eräs mies harrasti joogaa ja jopa päällä seisontaa. Parkkeerasin itseni nurtsille hänen lähistölleen ja seurasin sivusilmällä uskomatonta kehon hallintaa. Olin jo hyvän tovin viettänyt aikaa Baselissa oma junani kun oli saapunut perille 16.34. Kun kello oli jotakin noin 17.50 sain tilannetietoja matkaseurani aikataulusta, että hän olisi perillä joskus klo 19 maissa. Tämä ei tässä vaiheessa tuntunut vielä liian pahalle koska olin nauttinut Baselissa olostani ja Reinin varrella ajan tappamisesta. Jotta meidän olisi helpompi löytää toisemme, päätin lähteä kävelemään rinkka selässä lähemmäs Saksan rajaa, löytääkseni hiukan keskustan ulkopuolelta selkeän tapaamispaikan sekä tappaakseni aikaa ja nähdäkseni hiukan lisää Baselia. Matkan varrella näin kylttejä kohdasta, jotka ohjasivat kolmen valtion rajakohtaan, eli paikkaan missä on sekä Sveitsin, Ranskan ja Saksan rajojen yhtymäkohta, tämän päätin ottaa tavoitteeksi. No matkalla menin kyllä hiukan eksymään umpikujaan ja siinä vaiheessa alkoi jo rinkkakin painaa sen verran, että päätin luovuttaa ja löytää vain selkeän tapaamiskohdan.

Basel, Sveitsi. Hengailua Reinin rannalla.

Jossain vaiheessa kun rinkka painoi selkää, mietin että olikohan fiksu liike lähteä kulkemaan pitkin katuja, mutta päätöksessäni pysyin ja jatkoin sinnikkäästi. Kotvan kuluttua löysinkin vahingossa Rein Center ostoskeskuksen ja myös tuon kolmen valtion rajakohdan. Ostoskeskuksen luona oli myös hyvin parkkipaikkoja, joten ajattelin että tähän on helppo antaa matkakaverille ohjeet (kahden kadun risteyskohta), että tulee minut tästä noutamaan kun perille pääsee. Hengailin hetken puistossa ja kävin myös fiilistelemässä sillalla. Joskus 19.35 sain sitten annettua tarkan osoitteen matkakaverille missä olen ja siinä vaiheessa hän sanoi että navigaattori näyttää 8 minuuttia ja hän olisi paikalla. (Toki tätä ennen oli ollut hiukan katujen kanssa selkkaannusta, että minkä niminen katu on Sveitsin puolella ja mitä Saksan puolella.. koska väärälle kadullekin oli jo keretty eksyä navigaattorin ohjaamana) Vaikka puhelu hiukan puolen kahdeksan jälkeen katkesi ihan vain operaattorin puolelta, olin luottavainen, olihan navigaattori ilmoittanut suht lyhyestä ajasta, jolloin pääsisin vihdoin heittämään rinkan auton kyytiin ja päästäisiin kohti majapaikka.. noh… meni 10 minuuttia.. meni 20 minuuttia.. matkaseuraani ei näkynyt ei kuulunut. Ajattelin etten turhaan soittele perään, jos navigaattorin kanssa jotain säätämistä, niin en viitsi soittaa ja häiritä keskittymistä.. Hiukan alkoi tulla jo vilu, koska olin tosiaan hikoillut rinkan kanssa ihan urakalla ja siinä vaiheessa jo sellaiset reilu 3 tuntia ollut ulkosalla Baselin kaduilla. Päätin, että jos puoleen tuntiin puhelin katkeamisesta ei ole mitään kuulunut, niin sitten soitan, että minne ihmeeseen sitä on kadottu. Noh, 20.05 otin sitten puhelimen käteen ja soitin. No eipä siihen toiseen päähän saatu yhteyttä, puhelin ei edes hälyttänyt. Eli viimeinen tieto oli, että matkaseurani oli noin 10 min päässä minusta ja puhelu katkesi silloin kesken. Nyt oli mennyt puolisen tuntia ja puhelimeen ei saatu yhteyttä. Aurinko oli laskenut, hiki vaihtui viluksi ja olo alkoi tuntua aika orvolle siinä yksin rinkan kanssa kadun laidassa seistessä. Mitä enemmän paniikki nousi, sitä epätoivoisemmin koetin vain soittaa ja soittaa.. koko ajan sama juttu, puhelin ei edes hälytä.

Täällä on 3 eri valtion rajakohta. Samassa paikkaa yhtyvat Sveitsi, Ranska ja Saksa. Vieressä Rhein Center-ostoskeskus.

Kun tunti oli kulunut siitä, että oltiin viimeeksi oltu puheyhteydessä alkoi paniikki ottaa minusta valtaa. Mitä ihmettä oli tapahtunut, missä hän oli, mitä jos ei tulekaan, minne menen yöksi jne.. Luojan kiitos söin aamulla kunnon aamupalan ja oli hiukan evästäkin mukana, että en ollut ihan nääntynyt, mutta silti nälkäkin alkoi hiukan olla, tosin pelko vei siitäkin suurimman osan mennessään. Päätin kuitenkin sen verran toimia vaikka lähes lamaantuneessa tilassa olinkin, että käyn kauppakeskuksesta hakemassa hiukan jotakin evästä, kun ei tiedä mihin sitä tästä päätyy. En kyllä ollut ihan varma, että voinko siitä kadun laidasta lähteä, koska jos hän saapuisikin perille, niin sitten en itse olisi enää siinä, mutta pakko oli lähteä vessaan ja ostamaan hiukan purtavaa, tässä vaiheessa olin ollut 4 tuntia taivasalla. Kävin saniteettitiloissa ja menin kauppaan. Kaupassa meinasi myös iskeä lamaannus, että minä ostan, koska en tiedä minne olen menossa. Mikäli matkaseurani tulisi, emme kerkeäisi enää kauppaan, joten majapaikkaan olisi hyvä ostaa hiukan perus elintarvikkeita, koska muualle kauppaan emme enää ennättäisi, mutta mikäli päätyisin rinkan kanssa kadulle, niin ei olisi mitään järkeä olla yhtään tarvittavaa enempää kannettavaa. Päädyin ostamaan pari banaania, sämpylöitä ja juomista.

Kassalla ollessani puhelimeni soi. Se oli joku Sveitsin numero.. vastasin samalla sekä pelonsekaisin, että odottavin tuntein. Jes! Matkaseurani oli kauppakeskuksen ulkopuolella. Hän oli saanut jonkun ohikulkijan lainaaman puhelinta. Yli tunti siitä kun viimeksi oltiin yhteydessä ja puhe oli että noin 10 min kestäisi nähdä. Suorastaan juoksin rinkan kanssa ulos kadulle ja se tunne, kun tiesin että en jää yksin Baselin kaduille oli sanoin kuvaamattoman helpottavaa. Paniikki joka meinasi minut iskeä, huojentui mutta olo oli edelleen sekava. Sen verran suurin tunteiden kirjo oli edellisen tunnin aikana tullut koettua. Kaikkiin näihin tapahtumiin olivat syinä ei mitenkään luotettava nimeltä mainitsematon Navigaattori ja espanjalainen puhelinliittymä, joka päätti sulkeutua sitten juuri kriittisellä hetkellä. Siinä ei edes paljon jälleennäkemisen riemua kerinnyt tuntea, kun suurin tunne episodin lopussa oli helpotus siitä, että olen turvassa enkä ole yksin.

Kun tässä vaiheessa ajatteli, että nyt kohti majapaikkaa, suihkuun ja nukkumaan, niin kuinka väärässä sitä taas olikaan. Ulkonahan olin jo ihan pimeää ja täysin tuntemattomassa paikassa mentiin taas aivan navigaattorin ohjeiden mukaan. Siinä vaiheessa kun mentiin etukäteen netistä katsottujen ruokakauppojen ohi (noin 10km majapaikasta) tuli jo tunne, että kohta matkustaminen on ohi ja reissaamisesta kipeytyneet lihakset saa lepoon, kunnes navigaattori ohjasi meidän hiukan epäilyttävälle reitille. Asfaltti loppui ja pitkin vuorenrinnettä yhden auton mentävää tietä kuljettiin eteenpäin. Vaikka reitti hiukan epäilyttikin, niin navigaattoriin luotettiin, (minkään sortin printattuja karttoja ei ollut) koska oli meidän määränpään kuitenkin löytänyt ja sinne meitä ohjasi. Siinä vaiheessa kun vastaan tuli ajokielto ja hakkuutyömaa, niin tunne joka valtasi oli pääosin epätoivo. Ei vaan voi olla todellista, mutta valitettavasti oli. Autoahan kapealla tiellä ei saanut käännettyä, joten oli vain peruutettava, itse olin tiellä katsomassa, ettei pimeässä peruuta tien sivuun. Onneksi ei mennyt kauaa, niin saimme auton pienen levennyksen kohdalla ympäri. Ei muuta kuin palaa lähtöruutuun, tai ainakin lähes, palasimme niille ruokakaupoille ja Wehrin keskustaan, jonka tiesimme olevan kuitenkin 10km päässä meidän majapaikasta ja soitimme että emme vain löydä perille. Isäntäpariskunnan erittäin ystävällinen emäntä sanoi, että pysykää Lidlin pihalla, hän tulee hakemaan ja ajakaa hänen perässään. Luojan kiitos, ehkä sitä pääseekin jonnekin sisätiloihin majoittumaan. Kello oli tässä vaiheessa jo yli kymmenen. Kun pääsimme majapaikkaan, ei paljon muuta jaksanut kuin suihku, vähäisistä eväistä hiukan iltapalaa ja nukkumaan. Oli sen verran rankka päivä ollut kummallakin, että paras oli vain saada kunnon yöunet ja herätä paremmilla fiiliksillä uuteen aamuun ja koko reissuun. Tähdet eivät vaan olleet tässä reissun alussa yhtään meidän puolellamme.

Että ei tosiaan mennyt kuin Strömsössä, mutta matkailu avartaa ja ainakin tämä reissu alkoi aika ikimuistoisesti. Tosin en toivo kenellekään tällaista kokemusta, sen verran rankka kokemus oli. 

(Kuvia olisin laittanut väliin, mutta täällä majapaikassa rinteillä on tosi huono nettiyhteys, joten kuvien lataaminen jää myöhemmäksi)(Kuvat lisätty jälkikäteen)